Eipä tässä ole ehtinyt tai malttanut olla paljoa koneella. Ilmat ovat ihania ja kylässä on veljeni, jonka kanssa on kierretty erinäinen määrä Helsingin päävierailukohteita. Tänään nautin soran kaivamisesta hiki hatussa. Sellaisten kivetysten päälle on vedetty paljon soraa ja ajattelin nättiä kukkapenkkiä siihen. Muutoin kun ei voi pihaa juuri laitella, kun remontti aiheuttaa sille hallaa. Pari talon seinustaa on kaivettu isoille montuille. Uusitaan eristykset ja tehdään sadevesien uudelleenohjaus kalliota vähän poraillen. Hyvä jos joulusaunaan päästään omaan uuteen kylpyhuoneeseen ja saunaan...

Pennut ovat jo ihan koiria. Ne ovat viettäneet suurimaan osan ajasta ulkona ja ovat ihan mahottomia! Yks kaivaa hiekkakasassa, toinen kukkapenkkiä ja yksi tuhoaa kukkia (ainoastaan yhtä tummalehtistä!). Pitkän työn ja tuskan takana oli nimien keksintä. En keksinyt haluamani teeman ympärille kaikille mieluisia nimiä, joten ensimmäinen ajatus muuttui. Niistä tulee nyt Wild Wilhelmina, Wild Winifred ja Wild William. (Elsa, Peppi ja SuloTopias - jonka lopullinen kutsumanimi on vielä vähän auki). SuloToipias tulee siitä, kun isäni 10 v kummityttö kyläillessään nimesi pojan Topiksi, joka siitä ei kuitenkaan tule. Perheen yksi nimivaihtoehto on ollut Sulo ja viime käynnillä sitten nimesin pojan SuloTopiakseksi kunnes se toisin nimetään.

Hippi ja Maiju aloittivat agilityn kisauransa HAU Openissa mölliluokassa sijoittuen 2.! Medit voitti Rockyn sisko (Rocky siis Hipin pentujen iskä).

Onnea myös Otolle (Precious Pearl Charmer) valioitumisesta! (Otto on näiden pentujen iskä). Neri ja Nena ovat käyneet möllitokokisoissa hyvillä tuloksilla. Hyvää esimakua tuleviin virallisiin kisoihin. Nenan lonkkatulosten virallistamista ja kilpparitulosta odotellaan. Mimmi tutkittiin olevan kunnossa ja nyt saadaan alkaa pikkuhiljaa laittaa pentusuunnitelmia toteen!

Niin ja pääsin pitkästä aikaa ratsastamaankin! Annen luokse suuntasin ja satuloitiin issikat alle ja turvat kohti metsää. Oli ihanaa kulkea hevosten kanssa niin hiljaisessa metsässä, jossa jo kaikui. Tulossa on kuvia hevosistakin (Annen sivuille laitan galleriaan ja ehkä jonkun tännekin). Suunniteltiin samalla tulevia kesäpäiviä. Ne ovat 29.8.

1245962616_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä kuvassa on Elsa ja Nitro. Hellyttävä kuva. Elsa muuttaa Kalajoelle Nerin ja Millin kaveriksi sijoitukseen.

1245962579_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joanna osaa jo nyt olla hienosti pentujen kanssa. Kertaakaan neiti ei ole vaikuttanut olevan millään tavoin häiriintynyt koirien tekemisistä. Nitronkin kuonosta käänsi sen päätä pois kun Nitris häntä tuli nuoleskelemaan. Mä niin toivon, että mun eläinrakkausgeeni on siirtynyt eteenpäin :) Kuvassa Elsa ja Peppi. www.greenperrys.com sivuilla lisää kuvia galleriassa. (kuva on jo muutaman päivän vanha. Uudet odottavat vielä kamerassa koneelle siirtämistä. Tulossa hauskoja kuvia eilisestä retkestämme eläinkauppaan koirien kanssa. Mukana myös Hippi ja Maiju Nitron j aNukan lisäksi. Pienet ja valkoiset saivat jäädä retken ajaksi kotiin. Teki hyvää nykyisten maalaisjunttien päästä vähän keskustaan tuulettumaan :D Osataan taas olla innostumatta jok apulusta ja ihmisestä. Nitro pussasi ihan märiksi kaksi lipuntarkastajamiestä metrossa :D).

1245962529_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pakollinen puutarhakuva. Etualalla hevoskastanja, tammi ja takana rodo kukassaan (viuhahtajana Merri). Tämä on se ehjä puoli pihaa, toinen puoli on se kaoottinen.

Löysin pari päivää sitten tieni Laura Ashleylle ja sieltä tarttui mukaan pari rullaa tapettia ja emalikannu. Jospa sitä joskus pääsisi makuuhuoneen laittamaan kuntoon...